Sovimme miehen kanssa, että enempää ei käydä läpi, ennen kuin hävitettävät on saatu kirpputorille. 49 neliössä kahden huoneen nurkassa seisovat tavarat saavat aivot jumiin, keräävät pölyä ja ahdistavat, mutta minkäs teet. Kirppispöydän saa vasta kuukauden päästä.
Kärsivällisyyttä vaatii sekin, että rahatilanne hidastaa kodin muutosta. Huonekaluja ei saa ilmaiseksi, patjoja tai sänkyjä ei vaihdeta uusiin ilmaiseksi. Tänään käytin koko päivän työhakemuksen hiomiseen täydelliseksi. Toivotaan, että vihdoin nappaa ja työttömyys päättyy.
Tajusin, ettei minulla ole aavistustakaan, mitä kirpputoria odottavissa kasoissa on. Muistan sieltä yhdet lasit, koska olin iloinen siitä, että mies vihdoin hävitti ne. Tavara, joka on nyt laitettu pois, on tavaraa, jota meillä ei ikinä käytetty. Siksi ei tunnu, että olisi luopunut mistään. Se on ollut vain tavaraa, joka on ollut tiellä.
Uusi kirjahankintani on tuottanut iloa päivittäin. Siitä on tullut kirja, jota kannan mukanani joka paikkaan ja jota lueskelen eteenpäin aina hiljaisina hetkinä. Nytkin se on tuossa vieressä. Uusi mantrani on: "Rakkautta ja myötätuntoa, rakkautta ja myötätuntoa."
(Lapsiperheelliset: Erittäin hyvä kirjanmerkki, joka ei putoa kirjan välistä, vaikka lapsi tutkisi pokkaria: ota nauha tai nyöri. Pujota siihen helmiä koristeeksi. Tee molempiin päihin solmut. Jaa helmet päihin ja kiristä ne solmun avulla paikoilleen. Nauhan voi sitoa kirjan ympärille ja tarpeeksi pitkällä merkitsee vaikka parikin kohtaa kirjasta. Toimii hyvin myös laukussa.)
Kun turhat roinat on laitettu pois, huomaa, mitä on. On ollut opettelemista ottaa käyttöön tavarat, jotka jo omistaa. On joutunut tekemään itsensä kanssa töitä ja pohtimaan sitä, miksi ei ole käyttänyt hyvää, vaan sitä toista, mikä on ärsyttänyt. Tai yrittänyt tulla toimeen ilman, vaikka on ollut. Monesti syy on ollut se, että sen hyvän käyttöönotto on ollut liian hankalaa: Se on ollut niin monen tavaran takana tai sitä ei ole löytynyt ollenkaan.
Olen tunnistanut itsessäni sen ärsyttävän piirteen, että kun löydän yhden ihanan, haluan ostaa sen yhä uudelleen. Tänään löysin ilmaistorilta kaksi tuikkulyhtyä, joihin ihastuin. Melkein jo otin ne mukaani, mutta sitten pysähdyin miettimään, minne ne laittaisin. En keksinyt niille yhtäkään paikkaa kotonani. Jäin pohtimaan uudelleen "tarvettani" saada ne. Tajusin, että ne muistuttavat kahta kynäpurkkiani, jotka tuovat minulle iloa yksinkertaisella muotoilullaan. Olin kiitollinen kynäpurkeistani ja saatoin hyvillä mielin jättää tuikkukipot odottamaan ihmistä, joka oikeasti tarvitsisi niitä.
Vaatteet läpikäytyäni hankin itselleni lisää vaatteita puhkikuluneiden tilalle. Nyt huomaan ison osan ostoksistani olleen vikahankintoja. Opin, että hankinnoista tulisi pidättäytyä, kunnes projektissa on pidemmällä ja on oikeasti oppinut, mikä tuottaa iloa ja mikä ei. Myös nykyisen vaatekokonsa muistaminen auttaisi. Välillä olisi myös hyvä tarkistaa, mitä on jo ostanut. Nyt minulla on viisi ruskeaa t-paitaa. Ehkä vähempikin olisi riittänyt.
Olen pohtinut uudelleen myös sitä, mihin pyrin tällä projektilla. Opinnot ovat loppupuolella, edessä on siirtyminen työelämään. Opintojen loppurutistus, työpaikan etsiminen ja perhearjen pyörittäminen vievät omat voimansa. Lisäksi yhdestä vapaa-ajan projektista tuntuu olevan syntymässä yritys, lähisukulaisen vakava sairaus vie voimia, elämässä on vaikeuksia, jotka vain joutuu elämään läpi. Haluanko oikeasti tässä kohtaa ruveta suorittamaan vielä kotianikin? Vai suuntaanko huomioni nyt siihen, että käytän marittamista stressinhallintakeinona, jotta kestän kaiken muun?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti