Lapsiperhearki ja opintojen loppurutistus ovat täyttäneet päiväni, eikä aikaa ole juuri muuhun jäänyt. Olen kuitenkin oppinut paljon.
Ensinnäkin olen todennut, että olisimme olleet tässä pienemmässä asunnossa aivan totaalisen pulassa lasten lomien alettua, jos kaikelle ei olisi selkeää paikkaa. Enää ei voi odottaa, että lapset lähtevät ja sitten ehtii kaikessa rauhassa siivota ja miettiä, minne minkäkin saa tungettua pois tieltä. Tästä syystä olen ollut äärimmäisen kiitollinen siitä, että ehdin käydä suurimman osan omaisuudestamme KonMari-metodilla läpi ennen kuin muut kiireet imaisivat mukaansa. Nyt voi miettimättä vain palauttaa tavarat paikoilleen ohikulkiessaan.
Toisekseen olen todennut, että minun on jossain vaiheessa (kun muu elämä sallii) pakko käydä tavarat uudelleen läpi. Tähän on useita syitä:
Tavaroiden hilloaminen lastenhuoneen nurkassa odottamassa sitä, että saan ne myytyä, oli huono idea. Hyvä puoli tässä oli se, että sain kirpputorilta sen verran, että meillä on nyt uusi petauspatja ja käyttörahaakin jäi vähän. Huono puoli oli se, että kun tavaran liikenne asunnosta pysähtyi, pysähtyi myös maritus. Tulokset eivät tulleet niin selkeästi näkyviin, kun tavarapino tuntui hyökyvän niskaan.
Toisaalta tavaroiden vieminen varastoon pois silmistä olisi ollut vielä huonompi idea. Silloin ne olisivat jääneet sinne, ja jossain vaiheessa olisin joutunut siivoamaan varaston niistä.
Parasta olisi ollut, jos olisin vain suosiolla lahjoittanut hyväntekeväisyyteen suurimman osan tavaroista ja kuljettanut vain parhaimmat kirpputorille myyntiin. Ja lahjoittanut sitten myymättä jääneet äkkiä pois, rahatilanteesta viis. Tärkeintä on, ettei tavaraliikenne asunnosta ulos pysähdy. Fakta on, että kaikilla on nykyään liikaa tavaraa. Siksi siitä on tullut roskaa, jota kukaan ei halua. Mitä nopeammin roskat saa talosta pihalle, sitä parempi.
Tavaroiden seisominen nurkassa on saanut koko asunnon tuntumaan täydeltä ja on tullut olo, että täytyy käydä kaapit läpi uudelleen - aivan kuin varmistaakseen, ettei se kaaos ole jotenkin ryöminyt takaisin.
Toinen syy uusintakierrokseen on se, että kun olen käynyt omaisuuteni kertaalleen läpi ja saanut ympärilleni tyhjää tilaa, olen kokenut selkeästi sen, miten hyvältä tyhjä tila ja sopiva tavaramäärä tuntuvat. Liika tavaramäärä lamaannuttaa. Kun kaapin avatessa käsityötarvikkeet kaatuvat päälle ja runsaudenpula iskee, lamaantuu: Ei saa tehtyä mitään. Kun kirjahyllyä katsoessa näkee kirjan toisensa jälkeen, joka on jäänyt kesken tai kokonaan aloittamatta, ahdistuu, eikä saa avattua yhtäkään.
Tämän kokemuksen seurauksena se rima, joka minulla on ollut sopivalle tavaramäärälle, on jatkuvasti laskenut. Olen huomannut, että parhaita tavaroita ovat ne, joilla on ainakin kaksi käyttötarkoitusta. Erikoistyökalu tarkoittaa sitä, että se on suurimman osan ajasta käyttämättä. On parempi olla kuorimaveitsi, jolla kuorii sekä omenat että perunat, kuin erillinen kuorimakone omenoille ja kuorintahanskat perunoille. Olen alkanut katsoa tavaroitani uusin silmin, etsinyt niille uusia käyttötapoja ja huomannut, että moni tavara onkin käytännöllisempi kuin olen uskonut. Vastaavasti monesta on huomannut, että se onkin turhempi kuin olen luullut.
Olen visioinut tulevaa keräämällä Pinterestiin kauniita inspiraatiokuvia. Aluksi valitsin kuvia, jotka muistuttivat monin tavoin asuntoja, joissa olen asunut: Paljon huonekasveja, boheemia sisustusta, värejä. KonMari-prosessin myötä huomasin tavaroiden määrän kuvissa vähenevän, kunnes keräilin kuvia tyhjistä huoneista. Lopulta seinät alkoivat sulaa pois ja luonto tulvi kuviin. Tajusin kaipaavani - en tavaraa, vaan rauhaa. Luonnonrauhaa. Tilaa hengittää. Sitä ei saa kaupasta.
