Tavaroita ei voi laittaa paikoilleen, jos niille ei ole paikkaa, minne ne laittaa.
On parempi siivota jatkuvasti vähän kuin kerralla itsensä näännyksiin.
Minulla on erilainen siisteyskäsitys kuin perheelläni.
KonMari pakotti käymään koko asunnon läpi ja järjestämään kaikelle paikan. Tämä on helpottanut arkea suunnattomasti. Sen sijaan, että siirtelisi ajelehtivia tavaroita ympäriinsä, kohdalle osuessaan ne voi heittää paikoilleen.
Projekti myös paljasti sen, miten erilainen siisteyskäsitys minulla ja puolisollani on. Hän kestää sotkua huomattavasti pidempään kuin minä. Siinä vaiheessa, kun hän alkaa siivoamaan, olen kärsinyt pölyallergian oireista jo useamman päivän, ellen viikon. Hän imuroi, kun muistaa. Minä pidän siivouspäivän kerran viikossa, jotta pölyn määrä ei ehtisi ylittää kriittistä rajaa. Hän pesee pyykkiä, kun huomaa alkkareiden olevan loppu. Minä pesen pyykkiä koneellisen päivässä, koska tiedän sen olevan se tahti, jolla pyykkiä ei rupea kertymään ja minulla on sitten varmasti vaatetta, kun pitää lähteä töihin.
Siivous on puolisolleni jotain epämiellyttävää pakkopullaa, jossa hiki lentää ja hermot menee. Olen yrittänyt selittää hänelle vähän kerrallaan -siivouksen hyötyjä, mutta hän ei ole kokenut suurta valaistumista asian suhteen.
Minun käsitykseni siististä asunnosta on tilanne, jota kutsun perustilaksi. Tavarat ovat paikoillaan, lattialla ei ole villakoiria, eteisen läpi mahtuu kulkemaan, likaiset astiat ovat pesukoneessa.
Puolisoni käsitys siististä asunnosta on, että ei tarvitse kompastua mihinkään, kun kulkee tietokoneelta jääkaapille. Jos hän kompastuu johonkin, hän nostaa sen lähimmälle tasaiselle pinnalle ja jatkaa eteenpäin. Vasta, kun puhtaat astiat loppuvat keittiöstä, hän täyttää astianpesukoneen. Yleensä niin täyteen, että astiat eivät tule puhtaaksi. Eli minä menen perässä, otan tavaraa pesukoneesta pois ja pistän koneen pesemään uudelleen.
Puolisollani on myös puolityhjän purkin kammo, joka ilmeisesti kulkee geeneissä. Hänen isänsä on omannut tämän kammon koko ikänsä, eikä ole näyttänyt paranemisen merkkejä. Eli jos jossain purkissa, on se sitten hammastahna, hillopurkki tai shampoo, on jäljellä enää vähän, sitä ei voi enää käyttää. Tästä seuraa se, että meillä ajelehtii hetken päästä jääkaapissa avattuja voirasioita ja vessassa puolityhjiä shampoo-pulloja.
Koska tämä on selvästi ominaisuus, jota ei voi muuttaa, olen opetellut kiertämään sen. Eli nostan aina tyhjimmän voipaketin etummaiseksi, jotta siihen tartuttaisiin ensin. Kaavin loput voit uuteen pakettiin, kun ne sinne mahtuvat ja heitän vanhan rasian pois. Saman teen ketsupille, sinapille, shampoolle ja muille, joissa vanhan ja uuden yhdistäminen onnistuu. Leivät pistän tarjolle leipäkoriin ruuan ajaksi, jolloin ei ole niin ilmiselvää, että kyseessä ovat paketin viimeiset. Pyrin parhaani mukaan käyttämään itse loppuun ne, joissa yhdistäminen ei onnistu (kuten hammastahna).
Meille ei myöskään voi ostaa paljon varastoon, koska sitten meillä on hetken päästä tilanne, että meillä viisi avattua pakettia. Jos jotain ostaa varastoon, se pitää säilyttää poissa silmistä. Silloin vanhat tulee varmemmin käytettyä loppuun.
KonMari on pakottanut puhumaan siitä, mikä on kenenkin käsitys siisteydestä ja miten kotityöt jaetaan. Projekti on myös tuonut näkyväksi kummankin omituisuuksia ja pakottanut etsimään keinoja tulla niiden kanssa toimeen.
Olen myös havahtunut näkemään sen, miten paljon meiltä saa jatkuvasti kantaa roskaa ulos: pulloja pullonpalautukseen, vaatteita lumppukeräykseen, paperia paperinkeräykseen, muovipakkauksia muovinkeräykseen, metallia metallinkeräykseen... Jos tuo kaikki jää ajelehtimaan ilman paikkaa, eteinen on kohta kuin varasto. Kaikelle pitää siis olla selkeä keräysastia ja heti kun se on täysi, se pitää viedä joko roskakatokseen tai auton takakonttiin. Silloin liikenne ei pysähdy, eikä talo ala täyttymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti