Kauhutarina: Rohmuja keittiössä

Vihdoin koitti vapaa viikonloppu ja ajattelin uppoutua johonkin ihan muuhun kuin töihin: leipomiseen. Vilkaisu jauhokaappiin ja pakastimeen: päätin tehdä lasten lempparia, kesäkurpitsaleipää. Taikinaa vaivatessa ensimmäinen jauhopussi loppui kesken. Sämpyläjauhoja oli toinenkin pussi, mutta ajattelin käyttää pois ikuisuuden odottaneen vehnäjauhopussin loput. VIRHE!

  

Jauholla on jalat. Ja kavereita.

Onneksi huomasin virheeni nopeasti. Pilaantunutta jauhoa ei ehtinyt taikinaan asti. Kiikutin otukset äkkiä pihalle. Nopea siivous, leivät uuniin ja sitten googlettelemaan toimintaohjeita. Rohmukuoriainen paljastui otuksen nimeksi. Iskevät pitkään säilöttyihin jauhoihin mielellään. Loppu päivä meni keittiötä siivotessa. Tuntui, että jauhoja oli aivan joka paikassa! Leikkuulaudat olivat leivänmuruissa. Niiden alapuoliset laatikot olivat leivänmuruissa. Laatikoiden takana ja alla oli leivänmuruja. Ja vaikka olin siivonnut keväällä keittiön kaapit, pusseista oli ropissut kaikkea rohmuille kelpaavaa sinne tänne.

  

  

Onneksi rohmuja ei lopulta löytynyt kuin siitä yhdestä jauhopussista. Sen siitä saa, kun päättää alkaa muuttamaan elintapojaan terveellisemmiksi: Kakkuja ja keksejä ei enää tullut leivottua, joten rohmuille koitti hyvät apajat. Muitakin leivontatarvikkeita oli mennyt vanhaksi. Hävitin ne.

Minun on pitänyt jo aiemmin vaihtaa kuiva-aineet säilytysastioihin vähentääkseni visuaalista melua ja jotta kaapista olisi helpompi löytää etsimänsä. Silloin opiskelijana varallisuus vaan ei riittänyt. Nyt päätin, että on pakko. Rohmukuoriainen tykkää vaellella ja elää vuosia. En halua niiden enää löytävän jauhojani.

Käytyäni saunassa pesemässä pois tunteen, että ötököitä on vielä jossain, istahdin putipuhtaaseen keittiööni ja laitoin googlen laulamaan. Harkitsin hetken lasisia purkkeja, mutta totesin, että täysinäisen lasisen jauhopurkin nostaminen olisi työturvallisuuden kannalta katastrofi.

  

 

Orthexin gastromaxit sopivat silmään, mutta kun lopulta löysin tiedot niiden mitoista (miksei näitä voi ilmoittaa heti!), ne paljastuivat vain 12,5 cm pitkiksi. Kaapin syvyydestä jäisi paljon hyödyntämättä, enkä halua laittaa purkkeja kahteen riviin: Mitä ei näe, sitä ei muista käyttää.

  

  

Taas kerran paras hinta ja muoto löytyi lopulta Ikeasta. Onneksi kaverin kanssa oli jo sovittu reissusta Ikeaan. Ostoslista vain piteni.

  

  

Tätä Ikean 365+ -sarjaa meillä on jo ennestään. Valkosipulipuristin on osoittautunut käytössä nerokkaaksi ja helpoksi puhdistaa. Saman sarjan säilytyspurkit sopivat mittojensa perusteella tuohon kuin nenä päähän. Kun ottaa 6 per hylly, purkit mahtuu ottamaankin. Ja näistä näkee heti yhdellä vilkaisulla, onko joku muuttanut asumaan sisältöön.

Parin viikon päästä käännetään pakettiauton nokka kohti Ikeaa. Sitten selviää, näyttävätkö minun kuiva-ainekaappini vielä joskus yhtä siisteiltä, kuin näissä mainoskuvissa. :)

Iloa tuottavia vaatteita etsimässä

Meillä mies ei käytä juuri muita vaateyhdistelmiä kuin t-paita, huppari ja farkut. Kalaan tai lenkille mennessä farkut voivat vaihtua muihin housuihin, mutta t-paita pysyy. Paidat siis joutuvat koville. Ja ihan mikä tahansa paita ei kelpaa. Sen pitää olla musta. Siinä ei saa olla häiritseviä logoja tai muita merkkejä. Ja paidan pitää olla riittävän pitkä - miehellä on pitkä selkä.

Miehen vaatekaappi on pitkään huutanut täytettä. T-paitojen kainaloissa on nyrkinmentävät reiät, boksereissa on enemmän paikkaa kuin alkuperäistä ja pitkähihaisista viimeinen lensi lumppukeräykseen jo keväällä.

Töiden alkamisen myötä on vihdoin varaa tehdä hankintoja, mutta kuten tunnettua, köyhällä ei ole varaa halpaan. Siksi kolusin netin perusteellisesti metsästäessäni miehelle paitoja, joissa:

• Ei olisi näkyviä logoja tai muita merkkejä.
• Ei olisi elastaania.
• Laatuun olisi panostettu sen verran, että vaatteen voi luottaa kestävän vuosia.
• Helma yltäisi housuihin asti.

  

Lopulta törmäsin ruotsalaiseen merkkiin Asket. Firma toimii hyvin avoimin kortein. Sivuilta selviää nopeasti, missä tehtaassa vaatteet valmistetaan (Portugalissa), missä olosuhteissa, paljonko ompelijat saavat palkkaa, mistä kankaan materiaalit ovat peräisin, mistä tuotteen hinta koostuu jne. Firman idea on tuottaa laadukkaita vaatteita läpinäkyvästi. Laatuun panostaminen näkyy mm. siinä, ettei mallistoa vaihdeta jatkuvasti, vaan tuotteita tulee valikoimiin lisää sitä mukaa, kun ne on ehditty huolella miettiä. Asket aloitti miesten t-paidoilla, mutta on sittemmin laajentanut valikoimaansa myös pitkähihaiseen, pikeepaitaan ja kauluspaitaan.
  

  

T-paidan puuvilla on kammattua, joten päinvastoin kuin halpispaidat, kankaan pinta ei nukkaannu käytössä. Kangas on kauppojen hyllyjä tukkivia lumppu-paitoja paksumpaa ja valmiiksi kutistettua, joten koon kanssa ei tule pesun jälkeen yllätyksiä. Mutta mikä tekee Asketista erilaisen kuin muut, on paitojen kokojärjestelmä. Normaalin S, M, L-mitoituksen lisäksi jokaisessa koossa voi valita paidan pituuden: Lyhyt, normaali ja pitkä! Vihdoin sopiva koko miehen pitkälle selälle!

Kun hintakin oli kukkarolle sopiva 30€/kpl, tilasin paitoja heti viikoksi. Olen kyllästynyt vitosen paitoihin, jotka menevät pilalle ensimmäisessä pesussa. Jos paidat kestävät 3 vuotta jokapäiväisessä käytössä, ne ovat kyllä hintansa arvoiset. Ja jos Asket pitää lupauksensa olla vaihtamatta tuotevalikoimaansa, paitoja saa uusia, kun nyt tilatuista aika jättää.

Kuukauden käyttötestin jälkeen paidat ovat osoittautuneet toimiviksi. Miehen hiki ei näistä irronnut pesuohjeen 30:ssä, joten olen pessyt nämä 60:ssä. Ensimmäisellä pesulla 60:ssä kutistuivat pituutta hieman, mutta eivät niin paljon, että mies olisi jotain huomannut. Paitojen materiaali on melko paksua puuvillaa, joten kesäksi pitää varmaan etsiä jotain ohuempaa, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen ostokseeni!

Mitä KonMari opetti minulle järjestyksestä

Tavaroita ei voi laittaa paikoilleen, jos niille ei ole paikkaa, minne ne laittaa.

On parempi siivota jatkuvasti vähän kuin kerralla itsensä näännyksiin.

Minulla on erilainen siisteyskäsitys kuin perheelläni.

KonMari pakotti käymään koko asunnon läpi ja järjestämään kaikelle paikan. Tämä on helpottanut arkea suunnattomasti. Sen sijaan, että siirtelisi ajelehtivia tavaroita ympäriinsä, kohdalle osuessaan ne voi heittää paikoilleen.

Projekti myös paljasti sen, miten erilainen siisteyskäsitys minulla ja puolisollani on. Hän kestää sotkua huomattavasti pidempään kuin minä. Siinä vaiheessa, kun hän alkaa siivoamaan, olen kärsinyt pölyallergian oireista jo useamman päivän, ellen viikon. Hän imuroi, kun muistaa. Minä pidän siivouspäivän kerran viikossa, jotta pölyn määrä ei ehtisi ylittää kriittistä rajaa. Hän pesee pyykkiä, kun huomaa alkkareiden olevan loppu. Minä pesen pyykkiä koneellisen päivässä, koska tiedän sen olevan se tahti, jolla pyykkiä ei rupea kertymään ja minulla on sitten varmasti vaatetta, kun pitää lähteä töihin.

Siivous on puolisolleni jotain epämiellyttävää pakkopullaa, jossa hiki lentää ja hermot menee. Olen yrittänyt selittää hänelle vähän kerrallaan -siivouksen hyötyjä, mutta hän ei ole kokenut suurta valaistumista asian suhteen.

Minun käsitykseni siististä asunnosta on tilanne, jota kutsun perustilaksi. Tavarat ovat paikoillaan, lattialla ei ole villakoiria, eteisen läpi mahtuu kulkemaan, likaiset astiat ovat pesukoneessa.

Puolisoni käsitys siististä asunnosta on, että ei tarvitse kompastua mihinkään, kun kulkee tietokoneelta jääkaapille. Jos hän kompastuu johonkin, hän nostaa sen lähimmälle tasaiselle pinnalle ja jatkaa eteenpäin. Vasta, kun puhtaat astiat loppuvat keittiöstä, hän täyttää astianpesukoneen. Yleensä niin täyteen, että astiat eivät tule puhtaaksi. Eli minä menen perässä, otan tavaraa pesukoneesta pois ja pistän koneen pesemään uudelleen.

Puolisollani on myös puolityhjän purkin kammo, joka ilmeisesti kulkee geeneissä. Hänen isänsä on omannut tämän kammon koko ikänsä, eikä ole näyttänyt paranemisen merkkejä. Eli jos jossain purkissa, on se sitten hammastahna, hillopurkki tai shampoo, on jäljellä enää vähän, sitä ei voi enää käyttää. Tästä seuraa se, että meillä ajelehtii hetken päästä jääkaapissa avattuja voirasioita ja vessassa puolityhjiä shampoo-pulloja.

Koska tämä on selvästi ominaisuus, jota ei voi muuttaa, olen opetellut kiertämään sen. Eli nostan aina tyhjimmän voipaketin etummaiseksi, jotta siihen tartuttaisiin ensin. Kaavin loput voit uuteen pakettiin, kun ne sinne mahtuvat ja heitän vanhan rasian pois. Saman teen ketsupille, sinapille, shampoolle ja muille, joissa vanhan ja uuden yhdistäminen onnistuu. Leivät pistän tarjolle leipäkoriin ruuan ajaksi, jolloin ei ole niin ilmiselvää, että kyseessä ovat paketin viimeiset. Pyrin parhaani mukaan käyttämään itse loppuun ne, joissa yhdistäminen ei onnistu (kuten hammastahna).

Meille ei myöskään voi ostaa paljon varastoon, koska sitten meillä on hetken päästä tilanne, että meillä viisi avattua pakettia. Jos jotain ostaa varastoon, se pitää säilyttää poissa silmistä. Silloin vanhat tulee varmemmin käytettyä loppuun.

KonMari on pakottanut puhumaan siitä, mikä on kenenkin käsitys siisteydestä ja miten kotityöt jaetaan. Projekti on myös tuonut näkyväksi kummankin omituisuuksia ja pakottanut etsimään keinoja tulla niiden kanssa toimeen.

Olen myös havahtunut näkemään sen, miten paljon meiltä saa jatkuvasti kantaa roskaa ulos: pulloja pullonpalautukseen, vaatteita lumppukeräykseen, paperia paperinkeräykseen, muovipakkauksia muovinkeräykseen, metallia metallinkeräykseen... Jos tuo kaikki jää ajelehtimaan ilman paikkaa, eteinen on kohta kuin varasto. Kaikelle pitää siis olla selkeä keräysastia ja heti kun se on täysi, se pitää viedä joko roskakatokseen tai auton takakonttiin. Silloin liikenne ei pysähdy, eikä talo ala täyttymään.

Säilytys: Kylpyhuone

Kylppäri sai kauan kaivatun peilikaapin lopulta pullakahvien hinnalla. Kaapissa ei ollut muuta vikaa kuin irroitetut sähköosat ja puuttuva valokansi. Rautakaupasta sai valokannen kympillä, valaisin oli asunnossa ennestään. "Uusi" peilikaappi asennettiin valaisimen alle ylösalaisin, valokansi paikoilleen ja voilá. Lopputulos näyttää tältä:
  

Kylpyhuone siistiytyi kerralla, kun tasoilla ajelehtivat roinat sai peiliovien taakse. Pölyt saa pyyhittyä helpommin ja parranajovälineet ja muut lapsilta kielletyt saa nyt pois lasten ulottuvilta.

Alempi valaisinkotelo on koristeena, siellä ei lamppua ole. Ehkä jossain välissä saan hankittua sinne kosteussuojatun led-valolistan paristoilla, niin saa kylppäriin lisävaloa.

Tavarat, joihin lastenkin tarvitsee yltää, ovat Ikean Helmer-lipastossa. Tämä hankittiin jo edelliseen asuntoon, kun raivostuin lopullisesti lankakorirullakkoon, josta aina kaikki putoili lankojen väleistä, joka keräsi pölyä ja jossa kaikki tahmaantui vesiroiskeista. Liimasin liitutaulutarraa etiketeiksi ja kirjoitin jokaiseen laatikkoon niiden sisällön. Yksi laatikko minulle, yksi puolisolle, yksi sähköllä toimiville (hiustenkuivaajat yms.), yksi lapsille, yksi meikkipusseille, yksi kosteusvoiteille. Löytyy!
 

 
Puoliso halusi hammasharjat muualle kuin mukiin (koska jostain syystä mukin pohjalle ilmestyy aina hiekkaa...) ja lasten ulottuville. Hän ihastui tähän Bilteman hammasharjatelineeseen. Kun jokaiseen hammasharjaan vielä merkittiin sähköteipin avulla omistaja, hammaspesutappelut ovat vähentyneet huomattavasti.
  

  

Siivouskaapista ylijäänyt kori otti itselleen roolin vessapaperin säilytyskorina. Laitoin sen aluksi vain testiksi, koska pelkäsin rullien kastuvan, vaikka kori jakkaran päälle tulikin. Huoli oli turha ja kori on osoittautunut käytännölliseksi. Se nielee hyvin 1,5 vessapaperipakettia, joten se ei ehdi tyhjäksi, ennen kuin sen taas täyttää.
 

 
Tämän perheen vessassa lehtikori on välttämättömyys. Lapsiperheessä vessa on ainut paikka, jossa lehden ehtii lukea ja pottaharjoittelu sujuu paremmin, kun on kuvia katseltavana. Seinälle ripustettava tilansäästäjä löytyi kirpputorilta eurolla.
 

 
Vessan siivoamista helpotti riittävän säilytystilan lisäksi myös se, että vessaan hankittiin räteille paikka, jonne ne voi laittaa kuivumaan. Nyt kun vessan siivoaa, rätit voi tökätä pesukoneen yläpuolella roikkuviin liinapidikkeisiin odottamaan. Kun pesee siivousvälineet seuraavan kerran, pudottaa rätit koneeseen. Ei enää vessassa ajelehtivia rättejä, joihin kukaan ei halua koskea ja jotka ovat aina tiellä.

Vessaan tuli myös lisättyä naulakoita. Nyt jokainen yltää ottamaan käsipyyhkeen, jokaisen kylpypyyhkeelle on paikka ja kylpytakitkin saa naulaan.

KonMarin oppien vastaisesti meillä säilytetään pesuaineet suihkussa, koska muuten saisin jatkuvasti juosta vessassa näyttämässä, missä ne ovat. Mutta kun tarjolla on yksi saippua ja yksi shampoo, purkit tyhjenevät sitä tahtia, etteivät ne ehdi limoittua.