Kun aloitin marituksen, asuin kolmella paikkakunnalla ja tavaroitani oli viidellä. Tilanne oli opiskelujen tuottama pakko. Puolisoni muutti ilman minua nykyiseen asuntoomme ja kun kävin kotona, kaikki oli yhtä tappelua: Vaatteille ei ollut paikkaa, kukaan ei tiennyt, missä kattilat olivat, leluilla ei mahtunut leikkimään muuttolaatikoilta.
 |
| Lähtötilanne helmikuussa 2016. |
Aloitin marituksen opiskelijaboksissani. Sain siellä kokea loksahduspisteen ja sen tunteen, kun katsoo ympärilleen ja näkee joka suunnassa jotain, mikä saa hymyilemään. Silti oli juhlallinen hetki, kun sain opinnot kasaan ja pystyin vihdoin pakkaamaan autoon kaikki ne maritetut tavarani.
 |
| Ensimmäinen pystyviikkaukseni, helmikuu 2016. |
Maritus auttoi sopeutumaan asumiseen taas yhden katon alla. Kategorioittain eteneminen varmisti sen, että kadoksissa olleet löytyivät. Monen tavaran kohdalla olin luullut sen olevan jo täällä, kun todellisuudessa se oli vielä rasittamassa jonkun sukulaisparan hermoja.
 |
| Opiskeluboxin loppuunmaritettu kaappi. |
Kevään aikana sain käytyä läpi suurimmat tavararyhmät. Aineellinen puute oli aiemmin jäänyt rojun alle. Vaikka oltiin köyhiä opiskelijoita ja työttömiä, koti oli täynnä. Ja vaikka ei ollut varaa ostaa sohvaa tai sänkyä, pystyi kuitenkin ostamaan kirpputorilta jotain pientä. Sitä kautta koki olevansa osa sitä globaalia kuluttajien yhteisöä, jota varten kaupunkien keskustat ovat täynnä kauppoja ja palveluita. Kun tuo roju alkoi kadota nurkista, kävi yhä selvemmäksi se, että tarvittavaa tavaramäärää ei saanut järkevästi, ellei hankkinut lisää huonekaluja. Ja juuri niihin isoihin hankintoihin köyhällä ei ole varaa.
Myös vaatteiden puutteet nousivat esiin. Puolisollani oli vaatteita kolmeksi päiväksi, eikä edes yhtä ehjää vaatekertaa. Lasten kanssa törmättiin jatkuvasti tilanteisiin, jossa oikean kokoinen vaate oli pesussa ja sitten mietittiin, ottaako lapsi isänsä, sisaruksensa vai minun paitani päälleen lähtiessään kaupungille. Minulla tilanne oli parempi, kiitos kirpputorien naistenvaatetarjonnan.
Konmarittajien joukko nousi auttamaan ja kevätkesällä saimme runsaasti lahjoituksia. Niiden myötä lapsilla oli vihdoin riittävästi oikeankokoista ja ehjää vaatetta. Ruokaa pystyi kerralla tekemään riittävästi, eikä tarvinnut enää temppuilla liian pienen paistinpannun kanssa. Lapset pystyivät lähtemään isänsä kanssa potkimaan jalista, kun saatiin pallo ja hanskat. Muiden ylimäärästä tuli meille tarpeellista.
Huomasin pian, että minun oli sekä helpompi pyytää tarvitsemaani että kieltäytyä turhasta. Kun pystyin selkeästi listaamaan, mille meillä olisi oikeasti tarve, sukulaiset ja ystävät rupesivat metsästämään. Yksi ystäväpariskunta lahjoitti meille vanhat legonsa, toiselta sain töihin sopivia vaatteita.
Työpaikan löytyminen ja töiden alku katkaisivat karsinta- ja järjestelyprosessin tavaroiden osalta, mutta elämän järjestäminen ei pysähtynyt. Huomasin pystyväni työskentelemään tehokkaammin kuin ennen KonMaria. Keräsin kaikki työasiat ja -tavarat heti työpaikalleni ja kävin ne läpi. Työt jäivät töihin, enkä tehnyt niitä kotona. Työpäivän lopuksi kerään työasiat yhteen, hävitän tehdyt ja lajittelen seuraavan päivän tehtävät tärkeysjärjestykseen. Kun tulee jokin uusi työtehtävä, jos mahdollista, tein sen heti. En alkanut keräilemään tehtäviä, vaan pyrin hoitamaan ne heti pois päiväjärjestyksestä. Olin järjestelmällisempi kuin ennen.
Karsinnasta on nyt siirrytty hankintojen puolelle. Kun kaiken sen turhan krääsän tunki talosta ulos, näkee paremmin, mitä puuttuu: Senkki. Sängynrunko. Ruokapöytä ehjillä tuoleilla. Kattolamppu, johon ei törmäile. Prosessin myötä hankinnat tuli myös järjestettyä ja priorisointi on helpompaa. Kun luottokortit oli saatu nollille ja lainojen lyhennykset alkuun, pystyi hyvillä mielin "tuhlailemaan", kun tiesi tekevänsä sitä harkitusti.
Seuraavana asialistalla on laittaa keittiö kuntoon. Tuoleista on ehjiä enää kaksi, keittiön pöytä on joko tiellä tai liian pieni, roskiskaappi tursuaa ja levittää sotkua ympäristöönsä. Myös olohuone huutaa huonekaluja: Sängynrunko patjoille, senkki imaisemaan ajelehtivat tavarat, kunnon työpöytä. Jos mitään isompaa rahareikää ei yhtäkkiä ilmaannu, isommat hankinnat ehditään kyllä hoitaa ennen tämän työsopimuksen loppua. Jatkosta ei sitten ole tietoa, mutta ainakin arki on helpompaa. Silloin pystyy keskittymään töiden etsintäänkin paremmin.
